Jenny Lindborg

2007-08-08T01:44:00.000-07:00

Vietin heinäkuun sateisina viikkoina useita päiviä Jyväskylän työväenyhdistyksen vintillä lukien Jyväskylän sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön pöytäkirjoja sadan vuoden taipaleelta. Ne herättivät minussa luonnollisesti paljon ajatuksia liikkeemme menneisyydestä sekä tulevaisuudesta.

1900-luvun alussa vaalikiihotus oli keskeinen osa poliittista toimintaa, sillä käytiinhän kunnallisvaalit vuoteen 1925 asti vuosittain. Ennen kansalaissotaa käydyissä vaaleissa eivät sosialidemokraatit onnistuneet Jyväskylässä samaan kertaakaan yli kolmannesta annetuista äänistä. Vaaleissa työväen ajovoimana toimikin porvaristolta vallan ottaminen. Sosialidemokraattien menestys kunnallisvaaleissa Jyväskylässä 1920-luvun alussa katsottiinkin jo uskaltautumiseksi tasapäiseen kamppailuun porvariston kanssa kunnallisesta vallasta.

Sosialidemokraattisen liikkeen alkuaikoina ideologinen koulutustoiminta oli osa kaikkea toimintaa, myös vaalikiihotuksella oli työväestöön koulutuksellinen näkökulma. Vaaleihin osallistumiselle oli selvät tavoitteet, sillä vaalien teemat nousivat työväestön arjen ongelmista ja sosialidemokraatit pystyivät ympäri Suomea vaalikausi toisensa perään sekä kouluttamaan työväestöä heidän oikeuksistaan että parantamaan työväestön oloja.

1970-luvulla sosialidemokraattinen koulutustoiminta oli aktiivisimmillaan ja kannatus korkealla. Jyväskylässäkin järjestettiin puoluekoulu, johon oli enemmän hakijoita, kun voitiin ottaa vastaan. Puoluekoulun aihepiirit koskivat kattavasti politiikkaa ja vasemmistoideologiaa. Parhaimmillaan todistuksen sai koulusta yli sata toveria vuodessa. 1980-luvulla koulu kuitenkin muutettiin kunnallispoliittiseksi kouluksi, jossa valmisteltiin lähinnä ehdokkaita kunnallisvaaleihin.

Noista ajoista näen sosialidemokraattisen toiminnan muutoksen väärään suuntaan. Pragmatismi voitti ideologian. Aatteellisen keskustelun ehtyminen johti politiikan näkemiseen asioiden hallinnointina ja puolueen muuttumiseen lähinnä vaaliorganisaatioksi. Tämä näkyy myös kannatuksessamme. Sosialidemokraattien kannatus tippui Jyväskylässä vuoden 2004 kunnallisvaaleissa alle kolmannekseen annetuista äänistä ensimmäisen kerran sitten 1910-luvun.

Nyt on aika palata aatteelliseen keskusteluun sekä koulutustoimintaan, jotta sosialidemokraattinen liike löytää tehtävänsä uudella vuosituhannella. Jotta voimme ottaa vallan porvareilta, on meidän löydettävä uusi poliittinen ohjelmamme, ja mietittävä kenen ja minkä puolesta todella kampailemme. 100 000 uutta työpaikkaa ei voi olla työväenliikkeen ainoa lupaus.

Kirjoitus julkaistu Keski-Suomen viikossa 9.8.2007

2007-04-03T07:27:00.000-07:00

Kuvalla ei ole mitään tekemistä kirjoituksen kanssa. Se on vain hauska.

Tämä blogi on hengähtänyt, kuten kirjoittajansa vaalien jälkeen.

Blogiin kirjoittaminen jäi tosin vaalien aikaankin aika vähiin. Kaikessa kiiressä tuntui, että blogin laiminlyöminen oli pienin paha. Vaalikampanjan aikana osallistuin 22 vaalipaneeliin (ajallisesti ilman matkoja noin kaksi vuorokautta), kävin 26lla eri maakuntavierailulla ja tukiryhmäni voimin laitettiin maailmalle 20 000 lehteä, esitettä ja korttia sekä yli 3000 tulitikkuaskia. Jos ei muuta, niin sytykkeet tuli talon puolesta.. Seuraavissa vaaleissa on mietittävä minkä verran paperimateriaalia on järkevää painaa. Aikamoisen määrän jätettä tulin tuottaneeksi. Tässä touhussa sitä tosin on vaikea välttää. Ehkä seuraavien vaalien aikaan on siirrytty entistä enemmän ympäristön kannalta kestävämpään verkkokampanjointiin.

Paneelit, joihin osallistuin, olivat pääasiassa koulujen vaalipaneeleja. Nuorisovaalit olivatkin ne vaalit, joissa menin läpi. Oikeaan eduskuntaan on yritettävä neljän vuoden päästä uudestaan. Kahdeksan vuoden projektina ehdokkaaksi lähdinkin. Sain vaaleissa 1035 ääntä, joista jokaisesta olen ikionnellinen! Olen henkilökohtaiseen tulokseeni äärimmäisen tyytyväinen. Samalla olen äärimmäisen surullinen demareiden murskatappiosta käydyissä vaaleissa. Terapian muotona haluan tehdä pientä vaalianalyysiä.

Vaaleihin lähdettäessä asetelma oli SDP:lle haastava, takana oli 12 vuotta hallitusvastuuta. Suurimman hallituspuolueen Keskustan pääministeri Matti Vanhasen kannatus oli ennätyslukemissa, jopa naisseikkailusta huolimatta. Tämä edelleen vahvistaa käsitystäni, että johtavassa asemassa oleville valtiomiehille on historiallisesti, ehkä Bill Clintonia lukuun ottamatta, sallittu naisseikkailut. Niitä on pidetty jopa poliitikon uskottavuutta lisäävänä tekijänä. Vaalien tulokseen Vanhasen naisista kuitenkin lienee turha etsiä vastauksia. Hallitusvastuu näytti joka tapauksessa rasittavan lähinnä sosialidemokraatteja, ei niinkään pääministeripuolue Keskustaa. Todennäköisin selitys tälle on, SDP:n Keskustaa pidemmän hallituksessa olon lisäksi, Suomen EU puheenjohtajuuskausi. Puheenjohtajuuden keulakuvana Matti Vanhanen pystyi häivyttämään presidentinvaalien nöyryytyksen ja nousemaan Euroopassa arvostetun Suomen johtaviksi kasvoiksi.

Eduskuntavaaleja edeltäneet presidentinvaalit vuonna 2006, olivat sosialidemokraateille läheltä piti vaalit. Tarja Halosen kannatus oli vaalien kynnyksellä historiallisiin tilastoihin katsottuna istuvalle presidentille todella korkealla tasolla. Tästä huolimatta Sauli Niinistö onnistui hyvinkin uskottavasti haastamaan Halosen vaalien toisella kierroksella. Presidentinvaalien jälkeen olin hyvin huolissani Kokoomuksen draivista ja epäilin Kokoomuksen vaalikoneistojen jäävän presidentinvaaleista käymään, sosialidemokraattien sulkiessa kioskinsa ja huoatessa helpotuksesta: ”Torjuntavoitto! Ei hätää.”.

Kokoomus kävi presidentinvaaleissa vasemmiston ajattelun haastavan ja lataukseltaan aggressiivisen sekä negatiivisen kampanjan. Vasemmiston poliittinen sanoma leimattiin vanhentuneeksi. Suomalaisten annettiin oikeiston toimesta ymmärtää, että vasemmisto elää maailmassa, jota ei enää ole; puolustaen (ei rakentaen uusia) rakenteita, jotka eivät nykymaailmaan kuulu. Epätotuudenmukaisen viestin välittämisellä ei sinänsä ollut Kokoomukselle väliä. Kokoomus ei missään vaiheessa ollut kiinnostunut niiden ihmisten äänistä tai mielipiteistä, jotka näkevät arkipäiväisessä elämässään edelleen valitettavasti vallitsevan kahtiajaon ihmisten varallisuudessa ja mahdollisuuksissa elää elämäänsä onnellisena. Oikeisto ei ole kiinnostunut niiden elämistä, joiden arjessa vastakkainasetteluiden aika ei todellakaan ole ohitse. Vastaavasti samaiset ihmiset eivät valitettavasti ole kovinkaan kiinnostuneita siitä, mitä Kokoomus heidän todellisuudestaan väittää. Tämä on se joukko ihmisiä, jotka eivät äänestä. Ja se tosiasia on nimenomaan meidän sosialidemokraattien ongelma.

Kokoomus kertoi presidentinvaaleissa kansalle mitä vasemmistolainen politiikka on, mutta jätti kuitenkin kertomatta siitä, mitä muuta kuin ”työtä kaikille”, kokoomuslainen yhteiskunta tarkoittaa. (Toisin kuin Paavo Väyrynen, Kokoomus ovalinnut jatkaa salmyhkäisyyden linjalla hallitusneuvotteluiden alettuakin, kun se ei ole julkistanut mitään hallitusohjelma tavopitteitaan.) Tarina vastakkainasettelusta jatkui eduskuntavaaleissa kuitenkin vastuulliseen markkinatalouteen ja toivoon tulevaisuudesta.

Kokoomuksen presidentinvaalikampanja ja eduskuntavaalikampanja muodostivatkin nerokkaan yhtenäisen narratiivisen kaaren. Kampanjat olivat todennäköisesti perusteiltaan mietitty valmiiksi myös eduskuntavaalien osalta vuoden 2005, ellei jo 2004 puolella. Negatiivisesta kampanjoinnista, joka oli tuottanut tulosta presidentinvaaleissa Kokoomus siirtyi positiiviseen tulevaisuuteen. Olen vakuuttunut siitä, että Kokoomus uskoi SDP:n tarttuvan presidentinvaalien haasteeseen ja lähtevän eduskuntavaaleihin asetelmista, joihin presidentinvaaleissa jäätiin. Näin kävi. Suomalainen sosialidemokratia seurasi länsinaapurin tovereiden jalanjälkiä ja vielä täsmälleen samoin seurauksin.

Hallituspuolue SDP:n kampanja näyttäytyi altavastaajalta. Kampanjamme ajatus oli mielestäni hyvä. Siinä olisi pitänyt vain viestittää selvemmin, että puhumme tulevaisuudesta, jos yhteiskuntapolitiikkaa ovat tekemässä yksin oikeistovoimat. Eduskuntavaalikampanjallamme vastasimme oikeiston presidentinvaaleissa käynnistämään haasteeseen , mutta Kokoomus oli ikävä kyllä siirtynyt jo askeleen eteenpäin. Näissä vaaleissa se keskittyikin tarttumaan pääasiassa SAK:n kampanjaan. Vaatimalla molempien SAK:n sekä SDP:n mainosten vetämistä pois televisiosta Kokoomus onnistui näppärästi rinnastamaan mainokset ihmisten mielissä yhdestä ja samasta lähteestä tulleiksi. SDP:n sijaan poliittiseen keskusteluun nousi ammattiliittojen keskusjärjestö, joka ei vaalikamppailussa ole varsinaisesti jäsen. Tämä oli Kokoomukselle toivottu tulos, sillä puolue pääsi jatkamaan Niinistön presidentinvaaleissa alottanutta SAK:lle ja demareille epäedullista keskustelua. Kaava, jolla perinteisesti vaalit Suomessa on käyty ja voitettu on nimenomaan kolmesta suuresta puolueesta yhden pelaaminen ulos. Kunnallisvaaleissa 2004 SDP ja Keskusta pelasivat Kokoomuksen ulos. Presidentinvaaleissa Kokoomus ja SDP pelasivat Keskustan ulos ja Eduskuntavaaleissa 2007 Kokoomus onnistui pelaamaan demarit ulos.

Paavo Lipposen aikana SDP:lla oli valtakunnan vahvin puolueen johtaja. Lipposen politiikasta oli erilaisia näkemyksiä varmasti kaikilla SDP:n sisäisillä tasoilla kuin yleisessä mielipiteessäkin, mutta harvat puolueemme sisällä tai sen ulkopuolella kiistivät Lipposen vahvuutta SDP:n puheenjohtajana ja Suomen pääministerinä. Lipponen onnistui puheenjohtajana kasvattamaan SDP:n kannatusta peruskannattajajoukkoa laajemmalle. Lipposen aikakaudella SDP puhutteli omiensa lisäksi äänestäjiä SDP:n oikealla puolella. Selvää onkin, että ”perusdemareiden” puhuttelu ei enää yksin riitä vaalimenestykseen. Liikkuvien äänestäjien määrä on kasvanut joka vaaleissa. Erittäin huolestunut on oltava nukkuvien äänestäjien määrän suuresta kasvusta.

Eero Heinäluomalla oli Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen suuret saappaat täytettävänään. Omasta mielestäni Heinäluoman tapauksessa paikan ottamista uskottavana puolueen puheenjohtajana ei helpottanut hänen yhdistämisensä Lipposen takana häärineisiin ”kuhnureihin”. Omalta osaltaan media vaikutti julkiseen mielipiteeseen tätä käsitystä vahvistavasti vielä eduskuntavaalien allakin. Heinäluomaa luonnehdittiin joissakin johtaja-analyyseissä SAK:n kasvattamaksi peluriksi. Vaalien jälkeen on vastaavasti alkanut mediassa keskustelu Eero Heinäluomasta mahdollisena Lauri Ihalaisen seuraajana.

Puheenjohtajan kannatuksella on vaalituloksen kannalta varmasti uuden perustuslain puitteissa merkitystä. Vaaleissa suurimman puolueen statuksen voittaneen puolueen puheenjohtajan aloittaessa hallitustunnustelut Suomi on kiistatta siirtynyt pääministerivaalien aikaan. Sosialidemokraattien vaalitappiosta ei tule kuitenkaan syyttää yksin Heinäluoman alhaista kannatusta pääministeriksi. Toivon myös koko sydämestäni, ettei keskustelu vaalituloksesta vajoa sille tasolle. Heinäluoma menestyi mielestäni erinomaisesti erilaisissa puheenjohtaja tenteissä. Ne kerrat, kun olen Heinäluoman tavannut, hän on tehnyt minuun miellyttävän vaikutuksen ja lisäksi hän on puhunut hyvin niissä tilaisuuksissa, joissa olen häntä kuullut. Vastaavat kokemukset on varmasti useilla hänet kohdanneilla. Ohjelmapoliittisen näkemyksen puutetta nämä ominaisuudet eivät kuitenkaan korvaa.

Mainitsen heti analyysin alkuun Matti Vanhasen nostaneen profiiliaan Suomen EU:n puheenjohtajakaudella. Sosialidemokraateista Suomen EU:n puheenjohtaja kaudella ehdoton tähti oli Erkki Tuomioja. Suomen suosituimmaksi poliitikoksi valitseminenkaan ei kuitenkaan Tuomiojaa nostanut puolueemme kampanjassa näkyväksi kärjeksi. En ymmärrä, miksi SDP valitsi strategiakseen vaaleissa yhdet kasvot. Miksi esimerkiksi Tuomiojaa tai Viitasta muutamia mainitakseni, ei käytetty enemmän, kun mediassa jatkuvasti epäiltiin SDP:lla olevan menossa ”Eerokin on ihminen” kiertue? Jos Heinäluoma ei vakuuta, niin on MEITÄ muitakin. SDP pyrki eduskuntavaalikampanjallaan asettumaan vasemmalle puheenjohtajan voimin, jonka suuri osa suomalaisista mielsi Lipposen perillisenä oikeistodemariksi. Tuomiojaa kampanjassa käyttämällä olisimme ehkä onnistuneet kasvattamaan SDP:n kannatusta peruskannattajajoukkojamme laajemmalle. Erona Lipposen keräämiin liikkuviin ääniin, ne olisivat ehkä tällä kertaa tulleet sieltä vasemmalta, josta niitä kampanjalla haettiinkin.

Näihin tunnelmiin jään tällä kertaa ja valmistaudun lähtöön pääsiäisen viettoon. Se tapahtuu minulle aivan uusissa maisemissa, nimittäin Vuokatissa. Ensimmäistä kertaa näen Suomen vaaroja! Hyvää pääsiäistä kaikille.

2007-03-06T08:36:00.000-08:00

Feminismiä työelämään

Miehet ja naiset eivät ole samanarvoisessa asemassa työmarkkinoilla. Palkkatasa-arvosta säädettiin laki vuonna 1963, mutta silti naisen euro on 83 senttiä miehen eurosta. Näin on, jos katsotaan kaikkia naisten ja miesten palkkoja. Jos katsotaan eroja joidenkin alojen sisällä, niin saadaan erilainen tulos, kuten Elinkeinoelämän keskusliiton (EK ) tutkimuksessa.

EK on todennut, että palkkaerot johtuvat suoraan siitä, että naiset ja miehet tekevät Suomessa työtä niin sukupuolittain jakautuneilla työmarkkinoilla (nais – ja miesvaltaiset alat). EK kääntää siis mielellään palkkaerot naisten ja miesten välillä uravalinnasta tai koulutuksellisista lähtökohdista johtuvaksi ja siksi mitättömäksi. Asia ei ole näin.

Naisvaltaisilla aloilla on järjestäen alemmat palkat kuin miesvaltaisilla aloilla. Erityisesti tämä näkyy suurilla naisvaltaisilla sosiaali- ja terveysaloilla. Tästä ei voi syyttää ainoastaan naisvaltaisten alojen kehnoa palkanneuvottelukykyä, järjestäytymisastetta tai edunvalvontaa. Kyse on vakavasta rakenteellisesta ongelmasta ja myös yhteiskunnallisista valtasuhteista. Työmarkkinoiden eriytymistä nais - ja miesvaltaisiin aloihin tulee vähentää ja se ei tapahdu päivittelemällä. Julkisella sektorilla yhtä pitkän ja laajan (AMK) koulutuksen saaneet sairaanhoitaja ja insinööri saattavat saada hyvinkin erilaista palkkaa. Insinöörien mediaanipalkka on julkisellakin sektorilla usein lähempänä 3000 euroa, kun taas sairaanhoitaja kamppailee lisineen yleensä 2000 eurossa. Julkisen sektorin palkat ovat jääneet jälkeen yksityisestä sektorista ja tämä näkyy erityisesti naisten palkoissa.

Palkkasyrjintä tulee poistaa ja työn vaativuuteen nähden alipalkattujen ammattialojen palkkauksen jälkeenjääneisyys on korjattava. Tavoitteen toteutumiseksi on edistettävä työehtosopimusrajojen yli tehtävää työn vaativuuden arviointia. Samapalkkaisuusohjelman toteuttamiseksi palkkoja on naisvaltaisella julkisella sektorilla kokonaisvaltaisesti nostettava ja tähän on varattava kuntien ja valtion budjeteissa selkeästi lisää määrärahoja.

2007-02-13T01:37:00.000-08:00

Maanataina 5.2. tukiryhmäni järjesti keskustelutilaisuuden Aalto-salilla Jyväskylässä, jossa puhujana oli lisäkseni ulkoministeri Erkki Tuomioja. Valitettavasti kiireiden vuoksi ehdin vasta nyt kirjoittamaan tilaisuudessa pitämäni puheen puhtaaksi. Lisään ulkoministerin pitämän puheen nettisivuilleni myöhemmin, kun saan sen tekstitiedostona. Kommenttipuheenvuoron alustuksille tilaisuudessa piti Suomen Attacin puheenjohtaja Mikko Sauli (ylemmässä kuvassa).

Mutta alla siis puheeni!

Hyvät ystävät,

haluan toivottaa teidät lämpimästi tervetulleeksi tukiryhmäni järjestämään keskustelutilaisuuteen pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista globaalissa kontekstissa.

Pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin tulevaisuudesta puhutaan paljon. Joidenkin mielestä suhteellisen korkeaa verotusta vaativa hyvinvointivaltiomalli on Suomen kilpailukyvyn este. Oman sekä SDP:n poliittisen ohjelman ydin on, että vastoin oikeiston argumentaatiota, me pärjäämme korkean verotuksen vuoksi, emme siitä huolimatta. Suomi ja muut Pohjoismaat, joissa on sovellettu sosiaalidemokraattista yhteiskuntamallia, ovat kaikki pärjänneet erinomaisesti kansainvälisissä valtioiden välisissä kauneuskilpailuissa muun muassa kilpailukyvyn, korruption vähäisyyden ja koulutuksen laadukkuuden mittarein.

Sosialidemokraattiset opiskelijat järjestivät Nairobin sosiaalifoorumissa seminaarin aiheesta The Nordic Model in the Global Context. Sosiaalifoorumi on prosessi, joka etsii vaihtoehtoja uusliberaalille taloudelliselle globalisaatiolle. Valitettavasti seitsemättä kertaa järjestetty Maailman sosiaalifoorumi ei vieläkään ohittanut uutisoinnin volyymissä vastapooliaan Davosissa järjestettävää Maailman talousfoorumia. SONK:n seminaarin lähtöajatus oli, voisiko Pohjoismaissa tapahtunut kehitys toisen maailmansodan jälkeen tapahtua muualla, nyt kehittyvissä maissa? Johtopäätökset, joita Nairobin seminaarissa etelän edustajien käydyn keskustelun perusteella teimme, liittyivät keskeisesti olosuhteisiin, joissa pohjoismainen kehitys tapahtui. Pohjoismaisen mallin toteuttamiseksi ei ollut mitään suurta suunnitelmaa, vaan kehitys Euroopan köyhimmistä maista hyvinvointiin ja maailman kilpailukykyisimmiksi maiksi tapahtui laki lailta. Kehitys on vaatinut kompromisseja yhteiskunnan eri toimijoilta.

Vahva työväenliike, kehittyneet työmarkkinat sekä kolmikannan kautta konsensuksen suuri aste yhteiskunnassa, ovat olleet pohjoismaisenmallin perusosia. Suhteellisen korkealla ja progressiivisella verotuksella olemme rakentaneet julkiset palvelut, joiden vuoksi Pohjoismaiset maat ovat varsin tasa-arvoisia yhteiskuntia tulonjaollisesti katsottuna.

Olen huolissani siitä, että onko vallinnut konsensus katkeamassa suomalaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa, kun meidän tulisi päinvastoin olla tukemassa vastaavaa kehitystä muualla maailmassa.

Meidän on tuotava esiin globaaleissa yhteyksissä yhteiskuntamalliamme, ja vaikka sitä ei suoranaisena vientituotteena ole mahdollista viedä kehittyviin maihin, meidän on vahvistettava kehittyvissä maissa olosuhteita, joissa vastaavanlainen tasa-arvoinen yhteiskuntakehitys on mahdollista.

Kehitystä tukeviin olosuhteisiin liittyvät keskeisesti, kuten Suomenkin osalla oli, muun muassa vientiorientoitunut teollisuus ja kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen. Epäoikeudenmukaisesta maataloustuotteiden dumppaamisesta kehitysmaihin on päästävä eroon. Suomen on osana Euroopan unionia toimittava tämän tavoitteen puolesta. Lisäksi kehitysmaiden tuotteiden pääsyn esteet EU-maiden markkinoille on poistettava. Nämä kaksi tekijää estävät kehitysmaiden vientiorientoituneen teollisuuden synnyn.

Kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseksi kehittyvissä maissa Suomen ammattiyhdistysliikkeen on ulotettava katseensa yli Suomen rajojen. Ongelmat, jotka Suomen työmarkkinoilla esiintyy, ovat globaaleja. On tavoiteltava tulevaisuutta, jossa maailmassa ei ole edullisemman tuotannon maita, jonne monikansalliset yritykset voisivat siirtyä polkemaan työntekijöiden tai ympäristön oikeuksia. Ammattiyhdistysliikkeen kansainvälinen verkostoituminen on ehdoton edellytys tälle tavoitteelle. Toivonkin näkeväni seuraavassa Maailman sosiaalifoorumissa myös suomalaisten ammattiyhdistysliikkeen edustajia.

Emme voi väittää globalisaation olevan purkamassa pohjoismaista hyvinvointivaltiomallia. Päätökset kansallisesta yhteiskuntakehityksestä tehdään ennen kaikkea kansallisissa eduskunnissa. Suomen on tehtävä eturivissä avauksia oikeudenmukaisemman maailman puolesta ja lähtökohta sille on, että omassa yhteiskuntakeskustelussamme emme anna uusliberaalille retoriikalle periksi.

SDP:n vaaliohjelmassa esitetty valuutanvaihtovero on yksi välineistä oikeudenmukaisemman maailman tavoittelussa. Suomen on innovatiivisen kehitysyhteistyön rahoitusmekanismien edistämiseksi lähdettävä myös Norjan ja Brasilian aloitteesta syntyneeseen 40 maan pilottiryhmäksi kutsuttuun maiden joukkoon. Pilottiryhmä etsii keinoja innovatiivisten kehitysrahoituslähteiden käyttöönottamiseksi. Innovatiivisiin kehitysrahoitusmekanismeihin kuuluvat muun muassa valuutanvaihtovero, lentomatkustusmaksu, ympäristöverot sekä globaalilotto.

Seuraavaksi minulla on ilo ja kunnia luovuttaa puheenvuoro omalle poliittiselle idolilleni, poliitikolle, jota suuresti arvostan. Tervetuloa ulkoministeri Erkki Tuomioja.

2007-02-09T10:19:00.000-08:00

Jyväskylän yliopistolla järjestettiin perjantaina 9.2.2007 keskustelutilaisuus, jossa yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman uudistamista pohtineet selvitysmiehet Niilo Jääskinen ja professori Jorma Rantanen olivat paikalla esittelemässä raporttia. En ole huolissani yliopistojen taloudellisen aseman, lähinnä autonomian lisäämisen vaatimuksista raportissa, vaan siitä minkälaisia hallinnon uudistuksia taloudellisen aseman muuttamisella perustellaan. Selvitysmiesten mukaan pärjätäkseen kansainvälisessä kilpailussa suomalaisten yliopistojen on lisättävä autonomisuutta, joustavuutta ja nopeutta. Autonomisuuden periaate liittyy siis yliopistojen taloudellisen aseman uudistamiseen, mutta entä nopeus ja joustavuus?

Alustusten perusteella joustavuus ja nopeus merkitsevät yliopistojen hallinnossa uusien hallinnontasojen luomista (esim. johtokunta), yliopiston hallinnossa akateemisen ja strategisen johtamisen erottamista toisistaan, yliopiston johtokunnan valtaa nimittää rehtori, rehtorin valtaa nimittää yliopiston henkilökunta ja yliopistojen virkojen muuttamista työsuhteiksi.

Yliopistojen tulee toimia yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa, eikä pysyä akateemisina saarekkeina, mutta millä perustellaan akateemisen maailman ulkopuolisten jäsenten jopa enemmistöasemaa yliopiston hallinnossa? Miten se lisää joustavuutta ja nopeutta? Strategisen ja akateemisen hallinnon erottaminen toisistaan yliopistojen hallinnossa on pelottava ajatus. Yliopiston rehtoriksi voitaisiin nimittää johtokunnan enemmistön ollessa akateemisen maailman ulkopuolelta kuka tahansa, joka on jossakin muussa organisaatiossa ”saanut aikaan tulosta”. Akateemiseen maailmaan ei tuotantolaitosjohtaminen yksinkertaisesti sovi.

Jyväskylän yliopiston hallintojohtaja Erkki Tuunanen omassa kommenttipuheenvuorossaan kiitteli raporttia, ja korosti sen hyvyyttä erityisesti siitä näkökulmasta, että ” Raportissa yliopistoa ei omista kukaan. Yliopisto omistaa itse itsensä.”. Kapitalismin läpäisemässä yhteiskunnassa omistajuus on kuitenkin jatkuvasti läsnä ja pelkään, että hallinnon uudistuksella yliopistojen omistajuus liukuu akateemisen maailman ulkopuolelle. Yliopistojen uudishankkeet kuten uusi palkkausjärjestelmä, laatuhankkeet, Hopsit, arviointihankkeet, immateriaalioikeudet, tuottavuus-ajattelu ja nyt hallinnon aseman uudistus ovat saattamassa yliopistoja suuntaan, jossa sivistyksestä ja tiedepolitiikasta on tulossa toissijaista.

2007-01-29T09:56:00.000-08:00

TERVEISIÄ SOSIAALIFOORUMISTA

Davosin talousfoorumin vastapooli Maailman Sosiaalifoorumi järjestettiin seitsemättä kertaa Kenian Nairobissa 20.-25.1. 2007 Kasaranin urheilustadionilla. Viime vuonna osallistuin Karachissa viimeiseen osaan vuoden 2006 kolmiosaisesta foorumista. Siihen kokemukseen verrattuna Nairobi oli monella tapaa menestys, vaikkakin foorumeille tyypilliseen tapaan järjestelyissä esiintyi myös ongelmia. Aloitan raportoinnin foorumista käytännöllisellä näkökulmalla ja siirryn tulevissa merkinnöissäni sisällön punnintaan. Pyrin näin edes jollakin tapaa paloittelemaan kokemuksiani foorumista järjellisiin kokonaisuuksiin. Raportoinnin ensimmäisessä osassa kerron WSF 2007:n käytännön järjestelyihin liittyvät ”tekniset tiedot”.

Nairobin foorumin arvioitu osallistujamäärä on tapahtuman päätyttyä noin 50 000, kun ennen foorumin alkua sen arvioitiin nousevan Mumbain ja Porto Alegren tasolle 150 000 osallistujaan. Alkuperäinen arvio saattoi olla alun alkaen liian korkea, sillä verrattuna Brasiliaan ja Intiaan, Maailman Sosiaalifoorumi teki läpimurtonsa mantereella vasta nyt, viime vuonna Bamakossa järjestetystä foorumista huolimatta. Selvää on, että polysentrisenä järjestetty foorumi ei toimi, foorumeiden saadessa liian alueellisen agendan.

Foorumin paikallisille asetettu osallistumismaksu 500 Kenian shillinkiä (7 dollaria) oli monille liikaa, sillä suuri osa kenialaisista ihmisistä elää alle dollarilla päivässä. Osallistumismaksua alennettiin foorumin alettua, mutta tieto tästä ei ilmeisesti saavuttanut paikallisia. Foorumin integroituminen alueeseen, jossa se kulloinkin järjestetään, tuntuu olevan yksi Maailman sosiaalifoorumin suurimmista ongelmista. Paikalliset järjestöt eivät välttämättä löydä rahoitusta tapahtuman rekisteröintiin foorumissa (esimerkiksi Nairobissa tapahtuman rekisteröinti maksoi paikallisella hintatasolla puolentoista kuukauden palkan) ja alueen köyhimmät eivät löydä fyysisesti tietään foorumiin. Kasaranin urheilustadionin kritisoitiin tapahtumapaikkana olevan liian kaukana Nairobin keskustasta, mikä merkitsi, etteivät paikalliset ihmiset pystyneet tulemaan jalan tapahtumapaikalle. Tapahtumapaikan valinta sekä osallistumismaksun suuruus ovat molemmat asioita, joissa liikutaan kaksijakoisessa tematiikassa; kaikkien vapaapääsy avoimeen keskustelutilaan versus (länsimaisten) osallistujien turvallisuus.

Nairobin turvattomuutta ei voi kiistää. Foorumin aikana pahimpana aamuna luin lehdestä edellisenä päivänä ammutun 13 henkilöä. Varkaudet ja aseelliset ryöstöt ovat arkea. Itse todistin laittomien katukauppiaiden, joita kutsutaan Keniassa hawkerseiksi, aseellista häätämistä poliisien toimesta ja varmuudeksi oikein savupommein vahvistettuna. Seurauksena oli poliisin pakenemista johtuva sekasorto, ihmisten kiljuntaa ja meille autolla ohimatkustaneille länsimaalaisille pelottava sekä pysäyttävä näky. Se ei ollut niin kuin elokuvissa. Toinen turvallisuuteen liittyvä seikka on varkaudet. Omaisuuden katoaminen foorumin tapahtuma-alueella ei ole lainkaan tavatonta. Taskuvarkaat eivät valitse kohteitaan maailmankatsomuksen perusteella ja oikeudenmukaisempaa maailmaa tavoitteleva henki ei tietenkään estä taskuvarkaudenuhriksi joutumista foorumissa. Kenialainen järjestäjäorganisaation jäsen oli vakuuttunut, että paikallisille ilmaisella sisäänpääsyllä olisi ollut valtavat vaikutukset foorumin turvallisuuteen, joidenkin joukkojen saapuessa paikalle vääristä syistä. Olisin tekopyhä, jos väittäisin muuta.

Paikallisten näkökulmasta yksi suurimmista ongelmista liittyi edelleen hintatasoon. Foorumi järjestettiin, kuten jo mainitsin, kaukana kaupungista. Ruokahuoltoa alueella oli järjestetty hoitamaan ruokakojut, jotka oli valittu avoimella kilpailulla, jossa pärjäsivät vain ne, joilla oli varaa maksaa kojusta hyvä hinta. Ruokaa alueella tarjoilikin viiden tähden hotellien keittiöt. Tämän seurauksena ruoka ja vesi alueella maksoivat normaaliin hintatasoon nähden 3-4 kertaa enemmän. Oli varsin järkyttävää kuulla foorumin viimeisenä päivänä, että köyhimmät osallistujat olivat kärsineet tapahtuman aikana nälästä ja janosta. Lehdestä sai lisäksi lukea läheisestä slummista ruoka-alueelle ”tunkeutuneesta” joukosta, joka sotki muutaman ruokakojun levittämällä kojun juomat ja ruuat. Foorumin alueen poliisit ja sotilaat eivät onneksi puuttuneet tilanteeseen, vaan antoivat slummien joukon ilmaista kantansa. Karachissa ruoka oli ehkä länsimaisen tottumuksen näkökulmasta epäilyttävää, mutta ainakin siihen oli kaikilla osallistujilla lähtömaasta riippumatta varaa! Järjestely, jossa ei ole tarjolla kuin länkkäreiden kukkaroille sopivia ruokailu mahdollisuuksia ei käy Maailman sosiaalifoorumin periaatteiden kanssa yhteen.

Kuten kaikissa eri kielialueet yhteen keräävissä tapahtumissa myös tällä kertaa esiintyi jonkin verran ongelmia tulkkauksen kanssa. Omasta mielestäni tässä suhteessa Nairobissa onnistuttiin kuitenkin erinomaisesti. Minulta ei jäänyt yhteenkään tapahtumaan osallistuminen väliin kieliongelmien vuoksi, Pakistanissa tämän ollessa enemmän sääntö kuin poikkeus. Jos tekninen laitteisto ei tapahtumassa sattunut toimimaan, niin paikalla toimi kuitenkin kuiskaustulkkaus. Tulkattavien kielten valinnoista (suahili, englanti, ranska ja espanja) osoittivat mieltään vain harvat. Euroopan parlamentissa vastaavista valinnoista kiihkeitä kieli- ja tulkkauskiistoja kuunnelleena tämä tuntui harvinaisen joustavalta ja rakentavalta. Osallistujat halusivat vain kommunikoida keskenään, eikä ikuinen kiista siitä millä kielellä mielipiteiden vaihto suoritetaan tuntunut olevan foorumissa relevantti. Hurraa!!

Mikä kaikkein tärkeintä, debatin taso Nairobissa oli korkea! Jatkan tästä seuraavassa blogi merkinnässä, joka tulee nettiin mahdollisimman pian. Stay tuned!

2007-01-08T11:53:00.000-08:00

Jännittäviä aikoja

Vietin viikonlopun Helsingissä palaveeraamassa Nairobissa järjestettävään Maailman sosiaalifoorumiin lähdöstä kahden viikon kuluttua. Olen matkasta varsin innoissani. Maaliskuussa 2006 osallistuin ensimmäistä kertaa Maailman sosiaalifoorumiin Pakistanin Karachissa. Viimevuotinen foorumi järjestettiin polysentrisenä Venezuelassa, Bamakossa ja Karachissa. Karachin ollessa tapahtumista viimeinen, sinne osallistui vain muutamia suomalaisia, lisäkseni Kai Vaara ja Tove Selin Siemenpuu säätiöstä. Muita kuin suomalaisia foorumiin tietenkin mennään tapaamaan, mutta ensikertalaisena foorumissa ja ensi kertaa länsimaiden ulkopuolella kaipasin Karachissa suurempaa delegaatiota kokemuksen jakamiseksi. Pelkästään tapahtumamäärästä enemmän irtisaadakseen on etua jos tapahtumia pystyy joukolla jakamaan ja briiffaamaan puhutuista muita. Nairobiin on muutaman viikon päästä lähdössä parisenkymmentä suomalaista ja pelkästään SONK:n delegaatiossa viisi. Tulemme järjestämään foorumissa oman tapahtuman otsikolla The Nordic Model in Global Context. Puhujat selviävät tällä viikolla. Karachissa järjestin NIGD:lle seminaarin globaalin puolueen mahdollisuudesta yhdessä pakistanilaisen Sajjad Anwarin kanssa varsin lyhyellä varoitusajalla ja vaativassa ympäristössä aiheeseen nähden. Nähtäväksi jää miten pohjoismaisenmallin kehitysajattelu otetaan vastaan Nairobissa. Ajatusta jatketaan muuten Jyväskylässä 5.2. vaalitapahtumassani, jossa aiheesta keskustellaan Erkki Tuomiojan kanssa.

Ensi viikonloppuna on vaalistarttiviikonloppuni, johon kuuluu vaalistartti kävelykadulla kahvin voimin lauantaina ja sunnuntaina lastenjuhlat Aalto-salilla. Arkipäivät menevät näitä valmistellessa. Erityisesti lastenjuhlat vaativat paljon käytännön tekemistä ja askartelua. Kaikkiaan vuoden vaihteen jälkeen on saanut todellisen tuntuman, että nyt ne vaalit ovat tulossa. Aika kiireisenä pitää ja niinä hetkinä, kun ei mitään konkreettista vaaleihin liittyvää tekemistä ole, niin ne ovat vähintään ajatuksissa.

Pitää kiittää suuresti Vihavaisen Marjoa, joka on tehnyt sairaan hienoa jälkeä vaalimatskujen kanssa. Lauantaina on jaossa muun muassa Marjon suunnittelemaa korttia. Vielä pitäisi saattaa aikaan tulitikkuaskeja, esite ja vaalilehti. Olisipa päivässä tunteja vähän useampi!

Vaalistarttia ja Nairobia fiilistellen käyn nukkumaan. Huomenna sitten muutama vaalikone ja kolumnin kirjoitus. Ehdokkaan arkea..

2006-12-12T12:19:00.000-08:00

"Unelmien joulu"

Vuosi sitten joululomalla löysin vanhoista arkistoistani kouluaineen viidenneltä luokalta. Laman ensivuosina 90-luvun alussa kirjoittamani aineen aihe oli ”Unelmien joulu”. Aloitin aiheen tunnelmoimalla joulusta rakkauden ja perheen kesken vietetyn rauhoittumisen aikana. Maalailin kirjoituksessa maisemaa perheestä kävelyllä aattoiltana isovanhempien luokse kauniiden, hiljalleen leijuvien lumihiutaleiden todistaessa ikäpolvien välistä ymmärrystä joulun merkityksestä. Kirkkaassa tähtitaivaassa, kenkien alla narisevassa pakkaslumessa, ihmisten kotien ikkunoista välittyvässä lämmössä ja läheisimpien ihmisten kanssa olemisessa oli unelmieni joulun elementit. Päästyäni kirjoituskonseptin puoleenväliin päädyin dramaattiseen lauseeseen: ”Todellisuudessa ei kuitenkaan ole näin”. Jouduin harmoniasta jouluvalmisteluiden kiireen ja joulun kaupallisuuden aiheuttamaan ahdistukseen. Aineen loppuun opettajani oli kirjoittanut arvosanaksi yhdeksän ja kiittänyt hyvästä tunnelmoinnista. Vieläkään en ole varma tarkoittiko opettaja aineen alku- vai loppuosaa.

Sittemmin joulun kaupallisuus ei ole ainakaan vähentynyt. Ilman ei-mainoksia lappua ovessani hukkuisin eteisessäni tähän vuodenaikaan mainosjulkaisujen luomiin tarpeisiin. Suurimmat paineet mainonnalla luodaan lapsiperheille. Lapset pitävät mainospostia lahjaehdotuksina joulupukilta ja aikuiset lukevat lehdistä, että tänä jouluna suomalainen käyttää lahjoihin tutkimuksen mukaan 320 euroa. Kiireen tuntua saadaan, kun kolmannes naisista ja puolet miehistä on joululahjaostoksilla jouluviikolla. Suuriosa kaupanalan työntekijöistä voi katsoa Joulurauhanjulistuksen sitten kotona videolta. Ihmisten palvellessa markkinoita, eikä päinvastoin, vain harva onnistuu löytämään harmoniaa ennen varsinaisen jouluaatoniltaa.

EK:n toimitusjohtaja toivotti hyvät joulut suomalaisille yhtymällä julkistetun globaalisaatioraportin huoleen, jonka mukaan hyvä taloustilanne tuudittaa nyt suomalaisia liialliseen hyvänolon tunteeseen. Joustojen lisääminen paikallisilla sopimuksilla sekä eläkejärjestelmän rahoituspaineiden hillintä ovat hänestä tärkeitä edellytyksiä hyvälle talouskehitykselle. Hyvä taloustilanne ei näy ainakaan minun kukkarossani. Siitä huolimatta, ettei minulla ole laittaa vuokran verran rahaa joululahjoihin aion ohittaa ahdistuksen ja nauttia ”Unelmien joulun” alkuosasta. Parhaita lahjoja ei mitata rahassa.

2006-12-09T05:44:00.000-08:00

Ylioppilaat lakossa nyt ja 30 vuotta sitten

Helsingissä opiskelijaryhmä julisti lakon opintotuen korottamisen puolesta perjantaina. Keskisuomalaisessa 9.12.2006 tapahtuma otsikoitiin: "Turhautuneet yliopisto-opiskelijat menivät lakkoon ja valtasivat rakennuksen". Sanojen yliopisto-opiskelija ja valtaus mainitseminen otsikossa vie ajatukset väistämättä Vanhan valtaukseen 1968. Valtaus tapahtui päivää ennen HYY:n 100-vuotisjuhlaa, jotka oli tarkoitus järjestää Vanhalla. Iltapukujuhlat olivat oiva iskunkohde, sillä opiskelijat vastustivat nimenomaan teknokratiaa ja konservatiivisuutta.

Myös Jyväskylän yliopiston päärakennus on aikoinaan vallattu. Vuonna 1976 tuore lainapainotteinen opintotukijärjestelmä koki kriisin, kun pankit leikkasivat pankeille matalatuottoisia opintolainoja jopa 30 prosentilla. Tuolloin pankkien toiminta pakotti valtion uudistamaan opintotukimallia kasvattamalla opintorahan ja asumislisän osuutta opintotuessa. Sittemmin voimaan tulleita kyseisiä uudistuksia ajaessaan opiskelijat mm. keräsivät opintotukiadressin ja valtakunnalliseksi opintotukipäiväksi luentolakkoineen julistettiin 5.10.1976. Adressi luovutettiin eduskuntaryhmille Helsingissä 4.11.1976, samana päivänä ympäri maata järjestettiin luentolakkoja ja Helsingin yliopiston juhlasali vallattiin. Kamppailu opintotuen uudistamiseksi jatkui maakunnissa keväällä 1977. Jyväskylässä maaliskuun 30. päivänä vuonna 1977 ylioppilaskunta järjesti yliopiston juhlasalissa opintotukitilaisuuden, jonka päätteeksi turhautuneet opiskelijat päättivät jäädä yöksi juhlasaliin. Jyväskylän yliopiston valtaus kesti kaksi päivää 30.–31.3.1977.

Yhtäläisyyksiä opintotukitaisteluissa tänä vuonna ja 30 vuotta sitten on useita: farssiksi Jyväskylän Ylioppilaslehdessä 1976 julistettu Helsingin yliopiston juhlasalin valtaus ja perjantaina opiskelijaryhmän oleskelu Porthaniassa kahteen asti yöllä. Valtakunnalliset mielenilmaukset opintotuen puolesta ja opintotukiadressien luovuttamiset sekä 1976 että 2006.

Ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi KSML:n uutisessa 9.12. tituleerattu ylioppilaskunnan pääsihteeri Tuomas Viskari ei osannut sanoa Helsingissä järjestetyn lakon mahdollisesta laajenemisesta Jyväskylään. Nähtäväksi jääkin toistaako historia edelleen itseään opintotukikysymyksessä, sillä lakon järjestänyt opiskelijaryhmä ilmoitti toiminnan laajenemisesta valtakunnalliseksi maaliskuussa 2007, 30-vuotta Jyväskylän yliopiston valtauksen jälkeen.

Vuoden 1968 tapahtumiin liittyi spontaani yhteiskuntakriittisyys, jota nykyään saa etsiä suurennuslasilla opiskelijaliikkeen massasta. Tällä kertaa sitä löytyi hetkellisesti Porthaniasta. Yhteiskunnan uudelleen ylipolitisoitumista en kaihoa, mutta toivon, että tämän vuoden kuluessa Suomen ylioppilaskuntien liiton organisoima taistelu opintotuen korottamiseksi on herättänyt opiskelijoita kamppailuun oikeudenmukaisuuden puolesta opintotukea laajemmassa mittakaavassa.

Kuva: http://www.helsinki.fi/museologia/arppeanumin_ikkunat/kuvat/yo_elamaa/vanhanvaltaus.jpg

2006-11-19T11:21:00.000-08:00

Loppuviikon kulttuuripläjäys

Kävin viime hetkillä perjantaina katsomassa Kaarina Kaikkosen näyttelyn Jyväskylän taidemuseossa. Kaikkosen taide teki minuun vaikutuksen Brysselissä käymässäni yksityisessä nykytaiteen museossa. Tuolloin koin jännittäviä tunteita tarkastellessani suomalaista taidetta ulkomailla.

Perjantaina pysähdyin uudelleen tutkailemaan käytettyjen vaatteiden minussa herättämiä tuntemuksia. Ajatuksissani vaelsi henkilökohtaisesta kontekstista vapautuneita mietteitä arjesta ja elämänsisällöstä. Ihmisten käyttämien esineiden esittäminen teoksissa ilman ihmisen läsnäoloa ja vielä yhdistettynä ihmisen rakentamiin tiloihin vie väistämättä ajatukset abstrakteihin ajatuksiin elämän iättömyydestä sekä ympäristössä pileksivästä symboliikasta.

Jatkoin kulttuuriviikonloppua illalla Arktisen Upeeta -elokuvafestareilla esitetyn Kenen joukossa seisot esityksellä. Ennen elokuvan alkua elokuvan ohjannut Jouko Aaltonen ja laululiikkeessä vaikuttaneet jyväskyläläiset puhuivat elokuvan synnystä ja 1970-luvun laululiikkeestä. Minun piti käydä katsomassa elokuva jo syksyllä, mutta se viipyi Jyväskylässä vain muutaman viikon. Onnekseni en tuolloin ehtinyt sitä käydä katsomassa, sillä elokuvasta sai ennen ja jälkeen elokuvan käytyjen keskustelujen jälkeen huomattavasti syvällisemmän aikakauden kuvauksen. Ehdottoman hienosti järjestetty elokuvailta. Dokumenttielokuvaa seurasi vielä Kenen joukoissa seisot -klubi, jonka jätin väliin. Aamulla oli vielä puhe kirjoitettavana..

Lauantain aamupäivän poliittisen osuuden (SDP:n Keski-Suomen piirin syyspiirikokouksen) jälkeen menin illalla Jyväskylän kaupunginteatterin Leipurin Vaimo ensi-iltaan. Näytelmä oli komediana semihauska. Kokonaisuutena näytelmä ei ollut huono, mutta kaupunginteatterin penkeillä olen tottunut kokemaan hieman suurempia tunteita, mitä Lepurin vaimo minussa herätti. Onnekseni olin kuitenkin saanut paikan aivan ensimmäisiltä penkkiriveiltä, josta pystyin seuraamaan näyttelijöiden kasvojen ilmeitä. Luulen, että kauempaa katsottuna olisi kokemus ehkä ollut laihempi. Näytelmän toinen puolisko oli ensimmäistä hauskempi ja osiltaan myös koskettavampi. Pääroolissa leipuri Armaksena Jorma Böök ylsi läheltä nähtynä varsin vaikuttavaan suoritukseen. Näyttelijän tunteentilat välittyivät aitoina.

Näytelmän jälkeen kävin Annan ja Jukan tupareissa ja sieltä siirryttiin Bar68iin Rubikin keikalle. Noin vuosi sitten näin bändin Kuopion Henkassa. Ihan yhtä hyvä keikka ei ollut, mutta silti AH ja JEE! Älyttömän hyvä.

Sunnuntaina ohjelmoitu viikonloppuni päättyi JTY:n naisjaoston syyskokouksessa pitämääni varsin feminismisävytteiseen alustukseen naisten asemasta työmarkkinoilla. Se ei kulttuuria ollut, mutta tunteita kuitenkin.

Kuluttakaa kulttuuria. Se on niin hiton hienoa.

Kuvat:
http://www.jyvaskyla.fi/taidemuseo/
http://www.jyvaskyla.fi/kulttuuri/ngfest/06kuvat.htm

2006-11-19T03:43:00.000-08:00

Puhe SDP:n Keski-Suomen piirin syyspiirikokouksessa 18.11.2006

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät toverit!

Olen huolissani suomalaisen edustuksellisen demokratian tilasta. Eräs huolestumisen aihetta antava tekijä on politiikan henkilöitymiskehitys. Politiikan henkilökeskeisyys on ymmärrettävissä kunnallispolitiikan tasolla, jossa monilla on mahdollisuus äänestää tuttaviaan. Eduskuntavaaleissa puolueiden olisi kuitenkin pystyttävä pysäyttämään henkilöityneen politiikan trendi ja tarjoamaan äänestäjille todelliset vaaliohjelmat, joita äänestäjät pystyisivät arvioimaan. Ihanteellisessa tilanteessa äänestäjien oman ehdokkaan valitseminen tapahtuisi vasta äänestäjän parhaaksi katsoman poliittisen linjan valinnan jälkeen.

Valitettavasti osa puolueista tuntuu kuitenkin olevan paremminkin lisäämässä politiikan henkilöitymistä kuin vaatimassa sisältöjä politiikkaan. Keskusta luottaa menestykseen kaupungeissa julkkisehdokkailla ja Kokoomus kampanjoi mielikuvilla, joilla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa.

Ihailen SDP:n linjaa olla asettamatta ehdolle julkisuuden henkilöitä sekä uskollisuutta sosialidemokraattisille arvoille myös vaalien aikaan. Esimerkiksi Kokoomuksella on viime vaaleissa ollut tapana vaalien aikaan muuttua muuksi mitä on, ja myydä itseään kansalle ei-porvarillisena vaihtoehtona. Tällä kertaa Kokoomuksella on korvat, jotka heiluvat. Vaarana on, että tässä pelissä SDP ei pärjää.

Vahvuutemme on rehellinen ja vastuullinen politiikkamme harjoittaminen. Tähän liittyy myös se, että puhuessamme suomalaisesta työstä emme aseta vastakkain työntekijöitä Suomessa ja köyhissä maissa. Suomalaisesta työstä ei voida keskustella ilman globaalia kontekstia.

Työ on kiistämättä murroksessa ja työväenliikkeen on oltava mainostoimistojen avulla aatteellisuutta karttavassa ajassa ihmiset uudelleen solidaarisuuteen haastava voima. Nykyisin yhteiskunnassa on niin kovin kylmä ja niin vähän tunnetta toisia ihmisiä kohtaan.

SDP:n vaaliohjelmassa sanotaan, että Suomen tulee antaa panoksensa reilun maailmankaupan pelisääntöjen rakentamiseen. Kauppajärjestelmän epäoikeudenmukaisuudet on purettava ja markkinat tulee avata kehitysmaiden tuotteille. Epäoikeudenmukaisuuksien poistamiseksi on tehtävä huomattavasti paljon muutakin. Maailmankaupan epäoikeudenmukaisuuksien poistaminen on ainoa rehellinen perusta suomalaisen työn tulevaisuudesta puhuttaessa. Muussa tapauksessa sorrutaan puhumaan Kiina-ilmiöstä ilman Kiinaa, jolloin kierretään vastuuta.

Työ on ihmisten elämää monin tavoin määrittävää. Nykyisin työstä puhutaan pätkittäisenä ja pirstaloituneena. Ihmisten elämänsisältö on siis osin rikki.

Me sosialidemokraatit emme voi puhua vain uuden 100 000 työpaikan luomisesta. Meidän on voimallisesti puututtava siihen mihin työelämä ja laajemmin koko suomalainen yhteiskunta on matkalla. Meidän on kyettävä herättämään ihmiset uudelleen näkemään politiikka instrumenttina yhteiskunnalliseen muutokseen ja tuntemaan solidaarisuutta toisia ihmisiä kohtaan niin Suomessa kuin Suomen rajojen ulkopuolellakin. Vain siten huoleni edustuksellisen demokratian tilasta voi pienentyä.

Kiitos huomiostanne.

2006-11-07T06:00:00.001-08:00

Asianne kannatettava, mutta syyllistäminen alkaa nyppiä

Syyllistämällä ei muuteta maailmaa. Useita vuosia sitten ollessani työharjoittelussa Turussa Aurinkotehtaalla havaitsin joidenkin siellä toimivien järjestöjen toiminnanlogiikan joiltakin osilta perustuvan syyllistämiseen. Haluttua muutosta vallitsevaan asiantilaan haettiin yksittäisten ihmisten syyllistämisen kautta. Syyllistämiseen oikeuttavia aiheita maailmassa riittää, ja tiedotuskampanjoilla onkin tärkeä merkitys erityisesti kuluttajien valistamisessa eettisen kuluttamisen suuntaan.

MUTTA tänään SPR ylitti hyvänmaun rajan. Järjestöjen kuukausilahjoittajia keräävien työntekijöiden (Ajoittain toiselta nimeltään myös ahdistelijoiden) määrä Jyväskylän kävelykadulla on kasvanut pitkään. Välillä kadulla on liiveihin sonnustautuneita hyvännäköisiä ja muodikkaasti pukeutuneita tulospalkattuja työntekijöitä enemmän kuin tavallisia kaduntallaajia, metsästys uusista kuukausilahjoittajista käykin kuumana. Tänään olin astumassa Lindexin ovesta sisään uuden pyjaman hankkiakseni, kun punaiseen liiviin sonnustautunut SPR:n kuukausilahjoittajien rekrytoija pysäytti minut huudahtamalla; ”Yksi juttu, ennen kuin menet kauppaan.”. Minä onneton pysähdyin.

Miksi muka en olisi pysähtynyt? Periaatteellisesti jonkin järjestön tukeminen kuukausittaisella summalla on järjettömän hyvä idea. Suhtautumiseni asiaan on kuitenkin muuttunut negatiiviseksi. Tosin vasta päivittäisen kotimatkani ahdistelun seurauksena. ”Haluatko pelastaa lapsen elämän?, Välitätkö luonnosta?, Haluatko, että maailma pelastuu?, Onko sinusta oiken.. blaa blaa blaa!” Hyvä se on herätellä ihmisiä, mutta täysin väärin antaa kaduntallaajien kuvitella, että maailma pelastuu lahjoittamalla viisi euroa kuukaudessa. Tekisi mieli syyttää näitä järjestöjä vastuuttomuudesta. Viidellä eurolla myydään puhdasta omaatuntoa.

Tänään kohtaamani herra ei kierrellyt syyllistämistäni kieltäydyttyäni liittymästä lahjoittajien joukkoon. Hän tuhahti kiivastuneena suuntaani: ”Kuule, lapsen henki maksaa saman verran kuin kengät tossa ikkunassa.”. Tästä puolestani minä kimpaannuin. SPR:n ei tarvitse tulla kertomaan minulle, että tapan lapsen ostamalla kengät. Arvioin, että tämä muodikkaasti pukeutunut veikkonen ei ole katsonut kerjäävää kolmivuotiasta likaista lasta silmiin ja miettinyt ojentaessaan rahaa, mille saastaista jätesankoa huonommalle lasten hyväksikäyttäjälle se lapsonen kolikkoni kiikuttaa. Olen ymmärtänyt kauan sitten, että rahaa lahjoittamalla maailma ei muutu (Ellei kaikki ala tedä sitä huomattavissa! määrin). Vähän enemmän se muuttuu miettimällä mitä ostan. Lopulta kyse on rakenteista, jotka ystävääni Ersiä lainatakseni; ”pitäisi räjäyttää ja laittaa jätepuristimeen” ja sitten rakentaa uudestaan. Siinä ei rahan kerääminen asiaa edistä.

2006-10-26T22:25:00.000-07:00

Palkkaa, veroja ja hyvinvointia

Terveisiä Osuuspankin Palkansaajafoorumista Raumalta. Palkansaajafoorumin teemana oli "Osaamisesta hyvinvointiin", joka näkyi puheiden sisällöissä Isä Mitroa lukuun ottamatta oikeastaan vasta foorumin loppupuolella käydyssä ammattiliittojen keskusjärjestöjen kommenttipuheenvuoroissa. Isä Mitrokin pääsi hänkin tekemään oman alansa poliittisia linjauksia puheenvuorossaan, jossa hän muun muassa huomautti elämän olevan elämistä varten. "Elämästä on nautittava, eikä pakastettava. Ei edes sukusoluja.. " Eduskuntavaaleihin hän kielsi linjauksista huolimatta olevansa lähdössä ehdolle. Bryssel on tosin kuulemma vielä harkinnassa.

Ja sitten asiaan. Mielestäni Akavan kannattaa jatkossa vakavasti harkita neuvottelujohtaja Sture Fjäderin päästämistä ääneen tilassa, jossa on korvilla varustettuja kuulijoita. Mies murjaisi esityksensä alkuun vitsin, joka liittyi ammattiliittojen keskusjärjestöjen sekä foorumin järjestäjän Osuuspankin kokoon. "SAK:lla ja Osuuspankilla on ehkä yhtä paljon jäseniä (kummallakin noin miljoona) ja STTK:lla seuraavaksi eniten, mutta jos katsotaan keskusjärjestöjen jäsenten palkkoja, niin huomataan minkä järjestön jäsenillä Suomessa on merkitystä." Fjäder läjäytti piirakkakuviolla varustetun kalvon yleisölle tästä oikein todistukseksi. Veti aika hiljaiseksi moinen Akavalainen linjaus ihmisarvon määräytymisestä yhteiskunnassa. Kellä fyrkkaa, sillä merkitystä. Tämä ei varmasti ole koko keskusliiton näkemys.

Fjäder jatkoi esitystään kertomalla siitä miten epäoikeudenmukaisesti veronkanto Suomessa kohdistuu kansalaisiin ja miten tuloverotuksen kevennys on ainoa keino säilyttää hyvinvointiyhteiskunta. Fjäder piti progressiivista verotusta kohtuuttoman epäoikeudenmukaisena (tasaverosta hän ei kylläkään puhunut) 10 prosentin työväestöstä maksaessa kansan 30 prosenttiin kohdistuvat tulonsiirrot. Kaikkiaan esitys oli varsin yhteiskunnan rakenteet yksinkertaistavaa kylmää kyytiä. Siinä annettiin signaali sille, että veropohjan kapenemisesta (ikäluokkien pienetessä) huolimatta mitään huolta hyvinvointijärjestelmän ylläpitämisestä tulevaisuudessa ei ole. Tuloverotusta alentamalla lisätään ostovoimaa, jonka Fjäder näkee ilmeisesti kasvattavan veropohjaa siinä laajuudessa, että suurten ikäluokkien vanhuus hoidetaan ihmisarvoisella tavalla ja samalla ylläpidetään nykyiset julkispalvelut. Ei tarvitse olla kansantalouden nero ymmärtääkseen yhtälön mahdottomuuden.

Fjäder ei esityksensä perusteella myöskään näe yhteyttä satsauksella, jonka yhteiskunta itsensä korkeasti kouluttautuvaan väestönosaan tekee. Valtiovarainministerin mukaan valtio on peruskoulun ja toisen asteen koulutuksen suorittaneeseen nuoreen satsannut miljoona euroa. Nuoren suoritettua tähän lisäksi korkeakoulututkinnon tulee valtio investoineeksi häneen toisen miljoonan lisään. Korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö yleensä sijoittuu työmarkkinoilla asemaan, josta maksetaan koulutusta vastaavaa palkkaa (En tosin väitä näin olevan kaikissa tapauksissa. Valitettavasti.), joka lienee korkeampaa kuin esimerkiksi siivoojan palkka. Henkilöön, johon on investoitu, saa korkeamman palkan myötä korkeamman elintason kuin usea muu ja maksaa tämän palkan mukaista veroa valtiolle järjestelmän ylläpitämiseksi. Suomalaisten yritysten kilpailukyky ei tule tyhjästä. Valtio suuntaa suorasti ja epäsuorasti valtavasti rahaa kilpailukyvyn ja sitä kautta työpaikkojen säilyttämiseksi Suomessa. Yrityksiltä sekä Suomessa ilmaisen koulutuksen saaneilta työntekijöiltä on kohtuullista vaatia yhteiskuntavastuuta vastineeksi, yrityksiltä työpaikkojen ja työntekijöiltä progressiivisen verotuksen muodossa. Kansalaisten parissa toivoisin veroalennuksista puhuttaessa mainittavan alennusten vaikutuksen myös palveluihin. Verojen yhteys palveluihin ei näytä olevan kaikkien mielestä itsestään selvä.

Suomalaisen veropolitiikan kommenttikierroksen päätti Aker Yards Finlandin toimitusjohtaja Yrjö Julin, joka totesi ensin tokaistuaan, että tätä ei ehkä kannattaisi ääneen sanoa, mutta että suomalaisessa verojärjestelmässä on ehkä jotakin tarkistettavaa, jos ihminen, joka ei käy työssä ei näänny nälkään. Että sellaista. Tämä oli ehkä tarkoitettu näppäräksi näpäytykseksi hänen näkemyksensä mukaan liian korkeita tulonsiirtoja kohtaan, mutta kuulosti yksinkertaisesti hyytävän epäinhimilliseltä kommentilta. Tiedä vaikka olisi ollut pelkästään sitä.

Palkansaajienfoorumissa ei luonnollisesti keskusteltu hyvinvoinnin ja osaamisen jakautumisesta Suomen rajojen ulkopuolella globaalilla tasolla, vaikka esimerkiksi ulkomaisen vuokratyön tematiikkaa ohuesti kosketeltiin. Keskustelun ulottamisesta niihin kansainvälisentalouden ongelmiin, jotka aiheuttavat myös suomalaisten palkansaajien probleemat, ollaan vielä kaukana. Edelleen suomalaisten ja itäeurooppalaisten työntekijöiden vastakkainasettelu (etelän ja pohjoisen välisestä vastakkainasettelusta puhumattakaan) on suomalaisten ammattiliittojen puheessa läsnä, vaikka tästä todella olisi päästävä eroon. Globaalissa yhteydessä ei ole asianmukaista edes puhua palkansaajista, kun ottaa huomioon millaisissa olosuhteissa töitä joudutaan tekemään. Tästä sitten myöhemmin.

2006-10-23T09:42:00.000-07:00

Kimi kävi p*skalla

Joka arkipäivänä minulla, Camilla ja Lauralla on tapana käydä syömässä yliopistolla ja sen jälkeen kahvilla Sohwilla. En muista miten pitkään me olemme niin tehneet, mikä viitannee 'hyvin kauan' olevan lähinnä oikeaa vastausta. Aikaisemmin kävimme yliopiston kirjastolla, mutta kyllästymisestä ja kirjaston savuttomuudesta johtuen siirryimme Sohwille (Itsehän en enää polta :) Ratkaisevassa asemassa paikan vaihdoksessa olivat myös Sohwilla tarjolla olevat lehdet. Päivittäiseen rutiiniimme kuuluu Ilokivessä ruokailun ja kahvin lisäksi myös Ilta-Sanomien lukeminen. Yleensä kahvin lomassa keskustellaankin iltapäivälehtien kirjoitusten ala-arvoisuudesta. Mihin iltapäivälehtien "journalismi" on matkalla?

Tämän päivän lööppi oli jo niin epätodellinen, että ala-arvoinen adjektiivina ei enää riitä sitä kuvaamaan. Mikä etusivun uutinen se on, että rallikuski käy vessassa? Ai, eikö se olekaan prinsessa tai muumi? Tai paremminkin; mikä etusivun uutinen se on, että rallikuskilla on harvinaisen kehittymätön huumorintaju.

Lööpissä oli siis kysymys siitä, että Räikkönen totesi suorassa televisiolähetyksessä "Olin paskalla". ITV:n urheilu-uutisten juontaja, entinen F1-kuski Martin Brundle kysyi Räikköseltä, seurasiko tämä lopettavan Ferrari-kuljettajan Michael Schumacherin uran huipennusta, kun jalkapallotähti Pele ojensi ennen Brasilian GP:tä Schumille tunnustuspalkinnon huikeasta urasta. Voimasanojen käyttäjänä minulla ei ehkä olisi varaa sanoa mitään, mutta onhan se nyt typerää laukoa toimittajalle wc-käynneistä tuollaisella sävyllä. Kimin kommentin YouTube-videona lähettäminen kavereille on ihan hauska läppä, mutta ei tämä kyllä valtakunnallisen median uutinen pitäisi olla.

Ilta-sanomien mukaan Räikkönen kommentillaan myös nolasi koko Suomen. Hhhmm. Ei kai Suomi nyt kuitenkaan ole mikään henkilö, jonka yksi juntti rallikuski voisi nolata. Olen kyllästymässä iltapäivälehtien tyhjänpäiväisten uutisten lisäksi niiden lietsomaan 'huonoon kansalliseen itsetuntoon'. Milloin Suomea on loukkattu, kun suomalaista ruokaa on moitittu ja milloin Suomea nolottaa, kun joku sen kansalainen kertoo vessavierailustaan televisiossa.

Lähinnä minua mietityttää, että ovatko iltapäivälehdet jollakin yhteisellä missiolla tyhmentää suomalaiset. Ilta-Sanomien vastaavaksi päätoimittajaksi valittiin syyskuussa Hannu Savola. Savolan sanoi valintansa jälkeen, että Ilta-Sanomien peruskonseptissa – uutisia, viihdettä, urheilua – ei ole tarvetta radikaaliin muutokseen. "Viihdettä yhtään väheksymättä pari piirua asiajournalismin suuntaan", Savola linjasi. (pari piirua näyttää olevan linjauksista puhuttaessa muodissa) Savolan mukaan iltapäivälehti on väkevä media ja sen on tiedostettava vastuunsa. Näkemykseni mukaan Savola ei aivan täydellisesti ole linjan toteuttamisessa onnistunut.

Joopa joo. Ehkä jatkossa keskityn kahvilla Hesariin.

2006-10-22T07:43:00.000-07:00

Ei työelämän irtosuhteille

Vuokratyön osuus työvoimasta on jo pitkään kasvanut Suomessa. Euroopan Unionin edellisen laajentumisen yhteydessä rajoitettiin työvoiman vapaata liikkuvuutta uusista jäsenmaista vanhoihin jäsenmaihin kahden vuoden siirtymäajalla, joka päättyi tänä vuonna. Kuten saimme havaita, mitään ryntäystä esimerkiksi Suomen työmarkkinoille ei siirtymäajan jälkeen uusista jäsenmaista tullut, mutta tällä protektionistisella teolla tehtiin työmarkkinoille karhunpalvelus. Vuokratyövoimayritykset tulivat entistäkin yleisimmiksi työvoiman liikkuvuuden rajoituksia kierrettäessä niiden kautta.

Joillekin ihmisille lyhytaikaiset työsuhteet ovat elämäntilanteeseen parhaiten sopiva ratkaisu, mutta yhä useampi työntekijä joutuu vasten tahtoaan pätkätöidenketjuun, kun vakituista työpaikkaa ei löydy. Huolestuttavaa on, että työnantajat siirtävät myös vakituisia työsuhteita vuokrayritysten hoidettavaksi. Emme ole kovinkaan kaukana siitä, että esimerkiksi kauppojen kassat ja hyllyttäjät ulkoistetaan kokonaan. Työntekijät kenties pysyvät samoina, mutta palkka ja työehdot muuttuvat, ja eivät suinkaan parempaan suuntaan.

Yksi vuokratyön ongelmista on sen pätkäluonteisuus, mutta pahin ongelmista on työntekijöiden ja työnantajan välisen suhteen puuttuminen. Usein vuokratyöntekijä ei ole työpaikan työterveydenhuollon tai työsuojelun piirissä. Kammottavinta kaikessa, hänelle ei makseta työstä samaa palkkaa kuin suoraan työantajan palveluksessa olevalle työntekijälle.

Vuokratyön viidakkoon on luotava säännöt, jotka turvaavat vuokratyöntekijän aseman ja poistavat tämänhetkisen työmarkkinoiden epätasa-arvon pysyvien- ja vuokratyöntekijöiden välillä. Vuokratyöntekijän palkan ja työsuhteeseen kuuluvien etuuksien on oltava käytännössä samat kuin työpaikkaan pysyvässä työsuhteessa olevien työntekijöiden. Tämä on myös työnantajien etu, sillä nykyisen menon jatkuessa tulemme huomaamaan, että työntekijän ja työnantajan välisen suhteen puuttuessa työntekijät eivät sitoudu työhönsä samalla panoksella kuin vakituisessa työsuhteessa olevat. Osittaisella palkalla saa osittaisen työpanoksen.

Työsopimuslakia on muutettava siten, että vuokratyöyrityksille asetetaan velvollisuuksia työntekijöitään kohtaan. Vuokratyöntekijöille on taattava vakituinen työsuhde vuokratyöyritykseen, jolloin työntekijälle maksetaan takuupalkkaa niiltä jaksoilta, jolloin vuokratyönantajalla ei ole tarjota listallaan olevalle työntekijälle töitä. Vuokratyöntekijöiden onkin tulevaisuudessa oltava pysyvässä työsuhteessa työvoimaa vuokraavaan yritykseen.

Kolumni julkaistu venäjäksi käännettynä Spektr Nedeli -viikkolehdessä.

Kuva: http://www.palkkatyolainen.fi/pt2006/pt0601/ala0601.html

2006-10-17T14:13:00.000-07:00

ASUNNOTTOMIEN YÖ 17.10.

Tänään vietettiin valtakunnallista Asunnottomien yötä. Käytännössä Asunnottomien yöhön osallistuminen kirjattiin jo JSDN:n vuoden 2004 toimintasuunnitelmaan, jolloin olin JSDN:n puheenjohtaja. Jostakin kiireen syystä tapahtuma jäi tuolloin toteuttamatta, josta edelleen tunnen huonoa omaatuntoa. Viime vuonna Satu Naskinen otti tapahtuman järjestelyt hoitaakseen. Tämän seurauksena Jyväskylän asunnottomien tilanteesta järjestettiin seminaari ja aihe sai erinomaisen mediahuomion Jyväskylän tiedotusvälineissä.

Asunnottomien parissa täyspäiväisesti toimiva Katulähetys keskittyy Jyväskylän Asunnottomien yön ohjelmaan omissa toimipisteissään ja JSDN on nyt kahtena vuotena huolehtinut siitä, että asunnottomuus yhteiskunnallisena ongelmana saavuttaa katunäkyvyyden valtakunnallisena kampanjapäivänä. Viimevuotiseen tapaan tarjoilimme tänään kävelykadulla hernekeittoa, sämpylää ja kuumaa mehua. Keitto oli työttömien keittiöltä ja sämpylät eilen itsemme tekemiä. Sämpylätalkoot kotonani olivat valitettavan sukupuolittuneet. Yhtäkään miekkosta joukostamme ei leipominen kiinnostanut, tai sitten kaikilla oli kiirettä.. Sekin on mahdollista..

Tänään kävelykadulla olin suunnitellut käyttäväni puheenvuoron asunnottomuudesta. Äänentoisto oli kuitenkin jäänyt matkasta pois ja ensimmäistä kertaa puhuin (tai paremminkin huusin) seisten kävelykadun penkillä. Olo oli kuin milläkin agitaattorilla. Kuulioita kosteassa ja kylmässä ilmassa oli vähänlaisesti. Asia tuli sanottua ja asia kunnossa. Alla mitä ilmoille kajautin.

Hyvät kuulijat,

Meidän kulttuurissamme on sijaa lisävälittämiselle. Eero Heinäluoma on puhunut politiikan viemisestä pari piirua ihmisen suuntaan. Siinä on hänen mukaansa haastetta niin poliittiselle kuin ammatillisellekin työväenliikkeelle – jokaiselle politiikassa mukana olevalle.

Politiikan viemisen ihmisen suuntaan –sloganin hyvyydestä voidaan olla montaa mieltä, mutta totta on, että suomalaisen yhteiskunnan arvot ovat kiristymässä ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämistä kritisoidaan jatkuvasti. Työtä siis riittää, siinä puolueemme puheenjohtaja Heinäluoma on varsin oikeassa. Lisääntynyt hyvinvointi on ironisesti johtanut siihen, että yhä useampi suomalainen on kiinnostunut lähinnä oman hyvinvointinsa lisäämisestä. Hyvinvoinnin ja suomalaisen sosialidemokraattisella politiikalla rakennetun hyvinvointiyhteiskunnan yhteyttä ei nähdä. Hyvinvoinnin rakentaminen Suomeen on vaatinut aikaa, kokonaisvaltaista poliittista näkemystä sekä paljon veroja. Hyvinvointia ja vaurautta Suomessa osataan arvostaa, samoin kuin vihata veroja. Haluan korostaa, että ilman progressiivista verotusta meillä ei olisi nykyistä hyvinvointiamme.

Suomi onkin tänään vauraampi kuin koskaan. Ikävä kyllä, Suomeen on myös kasvamassa suurempia tuloeroja kuin koskaan aikaisemmin. Kaikesta vauraudesta huolimatta maassamme on edelleen asunnottomuutta. Tämä on mielestäni häpeällistä.

Nykyisen hallituksen ohjelmassa yhdeksi asuntopolitiikan tavoitteeksi on asetettu asunnottomuuden poistaminen. Toimet tavoitteen saavuttamiseksi toteutetaan suurimmaksi osaksi pääkaupunkiseudulla, jossa ongelma on suurin. Asunnottomista on kasvukeskusseuduilla 80 prosenttia. Jyväskylä kuuluu Helsingin, Turun, Tampereen ja Oulun kanssa kasvukeskusten ryhmään. Hallitusohjelman asuntopoliittisen tavoitteen toteuttamiseksi on resursseja suunnattava myös maakuntiin.

Valtion asuntorahaston selvityksessä todetaan, että erityisesti moniongelmaisille on vaikea löytää sopivia ja pysyviä asumisratkaisuja. Asunnottomuuden poistamiseksi tarvitaan kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen riittävää tuotantoa sekä tuettua asumista. Riittävä tuki tavallisessa vuokra-asunnossa selviämiseen voi olla asumisneuvojan antama apu. Asunnottomuuden ennaltaehkäisemiseksi on tärkeää puuttua ongelmiin, kuten vuokrarästeihin, samanlaisen neuvontajärjestelmän kautta mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Asumisneuvontaa Jyväskylässä on kehitettävä.

Jyväskylässä on yksinäisiä asunnottomia tänä vuonna kolme vähemmän kuin viime vuonna. Edelleen siis sata liikaa. Näistä asunnottomista 18 asuu ulkona ja ensisuojissa. Asuntoloissa yksi henkilö ja laitoksissa 28 henkilöä. Tilapäisesti tuttavien sukulaisten asuu 53 henkeä.

Jyväskylässä asunnottomuuden poistamiseksi hienoa työtä on tehnyt jo vuosia Jyväskylän katulähetys, kuten viime vuonna järjestämässämme Jyväskylän Sos.dem nuorten Asunnottomien yön –seminaarissa saimme kuulla. Katulähetyksellä on muun muassa ensisuoja, joka tarjoaa yösijan sitä tarvitsevalle kaikkiin kellonaikoihin. Jyväskylän kaupungilla ja maalaiskunnalla on ostopalvelusopimus päihdeongelmaisten asumis- ja erityispalveluista Katulähetyksen kanssa. Jyväskylän kaupungilla on tällä hetkellä Ensisuojassa ja Ensiaskeleessa sekä viidessä puolimatkankodissa yhteensä 150 paikkaa. Maalaiskunnalla on 17 paikkaa. Yhteensä tuettuja asumispaikkoja oli 201. Jyväskylän kaupunki asutti viime vuoden aikana 63 asunnotonta, joka oli 20 enemmän kuin edellisvuonna.

Päihdekuntoutujien asuttamisessa Jyväskylän vuokra-asunnot ja Katulähetystoimivat toimivat yhteistyössä. Asuntoloista pyritään saamaan omatoimisen asumiseen kykenevät normaaliin vuokra-asuntoon. Yksin muuttaminen yhteisöllisestä asuntolasta ei ole helppoa ja jälleen tulemme asumisneuvojien tarpeellisuuteen.

Asunnottomuus on yhteiskunnallinen epäkohta, joka on poistettavissa mainitsemillani toimilla: kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen riittävällä tuotannolla sekä tuetulla asumisella. Asunnottomien yön tarkoituksena on nostaa tämä yhteiskunnallinen ongelma ihmisten tietouteen ja saattaa paineita sekä kunnallisten että valtakunnallisten päättäjien suuntaan ongelman poistamiseksi. Jokainen meistä täällä tänään toimii tämän tavoitteen eteen.

Yksikin asunnoton on liikaa.

2006-10-17T02:13:00.000-07:00

Lyhyt politiikan linjaus

Ensimmäisessä SDP:n puheenjohtajana pitämässään puheessaan vuonna 1963 Rafael Paasio sanoi:”Pienten, heikommassa asemassa olevien ihmisten auttaminen on ainoa tie, jonka perustalla sosialidemokraattinen aatemaailma lepää. Ne jotka jäävät jälkeen on yhteisvoimin autettava ja kohotettava toisten rinnalle.” Puhe sisälsi kuuluisan ”pari piirua vasemmalle” – linjan määrittelyn. Paasiosta sosialidemokraattien ääni oli tuolloin kuulunut liian hiljaisena työpaikoilla.

Neljä vuosikymmentä myöhemmin SDP:n puheenjohtajuudesta kisannut Eero Heinäluoma lainasi Paasion linja-ilmaisua lanseeraamalla oman ”pari piirua ihmisen suuntaan” – linjan. Heinäluoman ihmisen suuntaa olen miettinyt. Tutkimukseni perusteella Heinäluoma puhuu piirujen yhteydessä useimmiten suomalaisten työpaikkojen määrästä.

Työ, oikeus sen tekemiseen ja työpaikkojen määrä on kiistämättä sosialidemokraattien ja työväenliikkeen tärkein poliittinen sisältö. Mielestäni olemme vain tulleet aikaan, jossa politiikassa ihmisen suuntaan liikkumisesta puhuttaessa on huomio kiinnitettävä määrän sijaan laatuun.

Työntekijöillä ei ole enää kunnon kesälomia, sillä työsuhteet ovat liian lyhyitä niiden kerryttämiseksi. Työ ei myöskään enää tarjoa entisaikojen tapaan mahdollisuutta työntekijälle kehittää itseään, koska yksittäinen työsuhde ei yksinkertaisesti kestä riittävän pitkään tämän mahdollistamiseksi. Sen sijaan työntekijät tekevät työtä itsensä kehittämisen pakossa ja pelossa. Työntekijän on vähintään osattava kolmea vierasta kieltä ajaakseen trukkia ja hänellä on oltava ajan vaatimusten mukaan kehittyvä koulutus. Elinikäisestä oppimisesta positiivisena käsitteenä on tullut ahdistava pakko pysyä työelämän vaatimusten perässä tai muutoin työntekijän määräaikainen työsuhde tulee loppuunsa. Työntekijät eivät enää kiinnity sosiaalisesti työpaikkoihinsa, vaan joutuvat juurettomina etsimään toimeentuloa milloin mistäkin. Jotkut tahot kutsuvat edellisiä yksinkertaisesti työelämän joustoiksi.

SDP:n on asetettava rajat työntekijöiden nykyajan riistolle ja astuttava vastustamaan työelämän epäinhimillistä suuntaa. SDP:n olisi aloitettava ajamalla velvoitetta henkilöstövuokrausfirmoille maksaa palkkaa listoilla oleville työntekijöille, niiltä jaksoilta, jolloin työtä ei ole. Pari piirua vasemmalle.

2006-10-12T12:02:00.000-07:00

HEDELMÖITYSHOITOLAISTA

Seurasin eilen eduskunnan lehterillä "vihreiden arvoliberaalien arvojen ja kristillisdemokraattisten arvojen kamppailua", erään kristillisten ryhmän kansanedustajan sanoja lainatakseni. Kysymyksessä oli siis eduskunnan täysistunnossa käyty keskustelu hedelmöityshoitolaista.

Suomessa hedelmöityshoitoja ei nykyisellään ole lainsäädännöllä säädelty. Mitä kyseinen kansanedustaja luonnehti vihreäksi arvoliberalismiksi onkin tosiasiassa nykyisen linjan vahvistamista lainsäädännöllä. Itse kutsuisin tämän linjan (rajaamattoman hedelmöityshoitolain) kannattajia vihreiden arvoliberaalien sijaan järkevästi ajatteleviksi tasa-arvoisuuden kannattajiksi.

Tunteet kuumenevat hedelmöityshoitolaista puhuttaessa siinä vaiheessa, kun keskustellaan siitä, sallitaanko hedelmöityshoidot myös jatkossa sinkkunaisille sekä naispareille. Perustavanlaatuisesta maailmankatsomusten törmäyksestä salissa todellakin oli kysymys.

Lakivaliokunnan niukan enemmistön (8/9) mielestä vain hetero avopareilla on oikeus hedelmöityshoitoihin, kun hallitus esittää eduskunnalle rajaamatonta hedelmöityshoitolakia. Lakivaliokunnan muistion kannattajat keskittyivät argumentaatiossa perhearvoihin ja väittämään, ettei ilman isää kasva normaaleja lapsia. Avioerojen lukumäärän Suomessa huomioon ottaen väite tuntuu vähintäänkin absurdilta! Hallituksen esitystä kannattavat osoittivat salissa, että pohjimmiltaan laissa kyse on siitä, halutaanko Suomessa luokitella perheitä arvostettuihin ja epäsopiviin perhemuodon perusteella.

Eräs virheellinen argumetti hedelmöityshoitojen rajaamisen puolesta on, että valtion ei tule maksaa lesbojen saattamista raskaaksi. Argumentti on alhainen ja virheellinen. Valtio ei nykyiselläänkään maksa hedelmöityshoitoja, ne maksetaan itse.

Suomessa hedelmöityshoitoja on annettu sinkkunaisille tai naispareille arviolta 8-10 vuodessa. Varmaa on, että jos hedelmöityshoidot sinkkunaisille ja naispareille kriminalisoidaan kansallisella lainsäädännöllä, haetaan niitä Suomen rajojen ulkopuolelta. Rajaava hedelmöityshoitolaki saattaa synnyttää pimeät markkinat sukusoluille, mikä olisi valtava terveysriski sekä hoitoja hakevalle naiselle että lapselle, sillä pimeillä markkinoilla sukusoluja ei ole testattu missään. Suomesta hoitoja haettaisiin todennäköisimmin Virosta ja Venäjältä.

Hallituksen lakiesityksessä nykylinjaan ainoa muutos olisi se, että jatkossa hedelmöityshoidon kautta maailmaan tulleella lapsella olisi 18 vuotta täytettyään halutessaan oikeus tietää sukusolujen luovuttajan henkilöllisyys.

Jos eduskunnan äänestyksessä muutaman tunnin kuluttua käy niin kurjasti, että lakivaliokunnan kanta voittaa, on Suomessa tulevaisuudessa lapsia, jotka 18-vuotiaana saavat sukusolujen luovuttajan henkilöllisyyden sijaan tietää, että äiti on joutunut käymään hoidossa Suomen rajojen ulkopuolella.

Toivon koko sydämestäni, että Suomesta tulee tänään entistä tasa-arvoisempi yhteiskunta, ja ettei Arkadianmäki katso oikeudekseen määritellä kenellä on oikeus lapseen ja perheeseen.

2006-10-08T15:10:00.000-07:00

Hyvän alun jälkeen jumitus. Maanantaina lupaan aloittaa ahkeruuden, sekä blogi-maailmassa että arjen askareissa. Varasin jo pyykkituvan kahdeksaksi aamulla, jotta varmasti saan itseni sängystä ylös. Pyykeistä jatkan päivää mielenosoituksella. Voisiko viikolle jämäkämpää alkua olla?

Huomenna on Suomen ylioppilaskuntien liiton organisoima suurmielenosoitus opintorahan korottamiseksi 15 prosentilla seuraavan vuoden valtion budjetissa. Vuonna 2004 osallistuin opintoaikojen rajauksia vastustavaan EI-henkiseen mielenosoitukseen Helsingissä. Tällä kertaa Helsingissä huudetaan tyhjän eduskuntatalon edessä, sillä maanantai on kansanedustajien maakuntapäivä. Opiskelijoiden strategiana on tällä kertaa tulla kuulluksi kaikilla opiskelupaikkakunnilla Helsinki-keskeisyyden sijaan. Ihailen suuresti SYL:n päätöksessä maakunnille antamaa arvoa.

Tiedustelinkin tänään puhelimitse kansanedustajaltamme Kalevi Olinilta, että tapaammeko huomenna kompassilla mielenilmauksen merkeissä? Ihmetyksekseni hän kertoi, ettei ylioppilaskunnasta ole otettu yhteyttä asian tiimoilta, ja että valitettavasti kalenterissa on jo iltapäivälle maakuntaohjelmaa. Täytyy ihmetellä opiskelijoiden edunvalvonnan heikkoutta. Onko ylioppilaskunnasta kerrottu yhdellekään Keski-Suomen kansanedustajalle huomisesta mielenilmauksesta? Jos ei, niin kenen iloksi säätiedotuksen mukaan huominen sateessa marssiminen tapahtuu?

Tänään askartelimme mielenosoitukseen JTY:n toimistolla hienon banderollin. Iskulauseen miettiminen oli tämän päivän haastavin tehtävä. Päädyimme lopulta yksinkertaiseen "Pois köyhyys!" lauseeseen. Yllättäen Kokoomusnuorilla oli valinnassamme oma vaikutuksensa. Torstaina ja perjantaina olimme nimittäin Demarinuorina Hipposhallilla My way -messuilla kantamassa kortemme kekoon yhteiskunnallisen vaikuttamisen lisäämiseksi nuorten keskuudessa. Samoin tekivät Kokoomusnuoret. Erikoisin kysymys kahden päivän aikana, joka pöytämme äärellä esitettiin, tuli yläastelaiselta pojalta. Kysymys kuului; "Mitä se tarkoittaa, kun noi Kokoomusnuoret sano, että Tarja Halonen on kommunisti ja, että demarit haluaa, että kaikki suomalaiset on köyhiä?" HHhhmm. Ihan varmuuden vuoksi ajateltiin nyt lähteä perussanomalla liikkeelle. Valitettavasti en myöskään usko banderollin menettävän sanomansa ajankohtaisuutta lähitulevaisuudessa. Opiskelijoihin köyhä-sanan liittäminen on luontevaa. Minkään muun luokan ei Suomessa odoteta selviävän yhtä pienellä kuin opiskelijoiden. Vastoin kokoomuslaisten välkkyjen luuloja, Demareiden politiikan tavoitteena ei ole suomalaisten köyhdyttäminen, vaan tasa-arvoinen yhteiskunta. Politiikan lähtökohtana on tasa-arvo ja solidaarisuus. Jokaisella on oltava mahdollisuus tehdä työtä, opiskella ja saada elämäntilanteen edellyttämää toimeentuloturvaa ja palveluja.

Toivottavasti porukkaa on kuin pipoa huomenna osoittamassa mieltä. Olisi korkea aika saada opiskelijat oikeasti barrikadeille. Toivottavasti paikalla on myös kansanedustajia, joilla on viimekädessä valta ja kunnia asiasta päätettäessä.

Huomiseen! Tai no, oikeastaan nyt on jo maanantai. Viikonlopun aikana olen jälleen onnistunut ryssimään rytmini varsin perusteellisesti. Silitystä puolilta öin, nappien ompelua yhdeltä ja blogiin kirjoittelua ja lupaus ahkeruudesta kahdelta. I alla fall, moro.

2006-09-26T15:45:00.000-07:00

Minä olen Raimo Raatokorppikotka.

"RAIMO RAATOKORPPIKOTKA: Raimo on todella riippuvainen tupakoistaan ja lopettaminen on hänelle suunnattoman vaikeaa. Hän näkee tupakan ikään kuin itsensä jatkeena, ja on niin riippuvainen nikotiinista, että polttamatta oleminen on hänelle todella vaikeaa.

Raimo masentuu helposti ilman tupakkaa, ja silloin hän usein upottaakin surunsa lämmenneeseen oluttuoppiin. Mikäli Raimo päättää lopettaa tupakoinnin, hän tarvitsee sekä apua lääkkeistä että valtavasti tukea. Mutta lopettaminen on Raimolle kuitenkin täysin mahdollista, mikäli hän todella haluaa lopettaa." http://www.stumppi.fi/portal/testaa_tupakointitapojasi/millainen_tupakoija_olet

No, ihan rehellisesti sanoen testin tulos ei ollut minulle valtava järkytys. Tosin protestoin sivuston nimitystä vahvasti nikotiinista riippuvaisille henkilöille. Ei tässä nyt sentään kaatikselta olla! Myönnän, että tupakointi on ollut osa olemustani, ellei jopa identiteettiäni. Olen tupakoinut 14-vuotiaasta lähtien, lähes puolet elämästäni ja viimeiset vuodet yhä enenevissä määrin. Aski päivässä on ollut normaalitahtiani. Olen yrittänyt tosissani lopettaa vain muutaman kerran.

Keväästä lähtien tupakointiin liittyvään tunteeseen alkoi liittyä minussa nautinnon lisäksi yhä useammin inhotusta. Lähinnä niissä hetkissä, kun sytytin savukkeen täysin tietoisena siitä, ettei mieleni edes tee tupakoida juuri nyt. Silti, minä olen aina rakastanut tupakoinnin dekadenssia. Päätös lopettaa tupakointi olikin minulle hyvin vaikea savukkeisiin luomastani rakkaussuhteesta johtuen.

Ensimmäinen päivä ilman rakkaitani oli karmiva. Sadattelin ja kiroilin itsekseni lujaan ääneen kotonani. Muovinen holkki tuntui idioottimaiselta ja sen imeminen savukkeen sijaan kirjoitustauolla parvekkeella sitäkin typerämmältä. Illalla en ollut tyytyväinen mihinkään tai kehenkään. Shampoon vastentahtoinen valuminen pullosta hiuksiini tuntui todelliselta vastoinkäymiseltä, yöllä en saanut nukuttua ja aamulla yksinkertaisesti vitutti.

Toisen savuttoman päivän iltana oloni oli parani. Tunsin itseni tavallaan vahvaksi. Pystyin olemaan tupakoimatta, vaikka pidän tupakoinnissa kaikesta muusta paitsi haisemisesta ja rahan katoamisesta savuna ilmaan. Tänään on ollut kolmas päiväni ilman tupakkaa. Useiden lähteiden mukaan vieroitusoireiden pahin osuus on nyt takana (olen tosin lievittänyt oloani nikotiinikorvausvalmisteiden repertuaarilla) ja olen alkanut uskoa onnistumiseeni. Samojen lähteiden mukaan seuraavat kaksi viikkoa ovat silti vielä kaikkein vaikeimmat. Antakaa siis Raimo Raatokorppikotkalle haleja! Minä tarvisen teitä.

Ajattelin tupakoinnista luopumisen olevan sopiva aloitus blogille. Samalla saan julkisesti pyytää anteeksi ensimmäisinä tupakoimattomina päivinäni lähelläni olleilta ihmisiltä kurjaa käytöstäni. Kärsivällisyytenne täyttää sydämeni! Jonkin lopusta on nyt tullut uuden alku. Sanontaan normaalisti liittyvän sarkasmin sijaan, tällä kertaa sain sentään oikeasti jotakin aikaan. Liityin julkisten päiväkirjanpitäjien joukkoon. Sen verran perinteikäs haluan uudesta hohdokkaasta alusta riippumatta olla, että jatkan suttuisella käsialallani salaisuuksien kirjoittelua vanhanaikaiseen päiväkirjaani!

Nyt hyvää yötä! Ja jatkossa enemmän asiaa..